Rally-toko

RALLY-TOKO

 

Rally-toko on hauskaa tekemistä yhdessä; tärkeintä radalla ja treeneissä on iloinen mieli. Kurssilla tutustutaan pääasiassa alokasluokan liikkeisiin ja tehtäväkyltteihin. Lisäksi tehdään harjoitteita, joita tehtävien sujuva suorittaminen edellyttää. Tunneille otetaan max. 5 koiraa.

 

Rally-toko on 2000-luvun alkupuolella Yhdysvalloissa kehitetty laji, joka yhdistää elementtejä tokosta, agilitystä ja koiratanssista. Rally-tokossa huomioidaan ohjaajan ja koiran välinen iloinen yhteistyö, ja koiraa saakin kehua ja kannustaa koko suorituksen ajan toisin kuin monissa muissa kilpailulalajeissa. Rally-tokosta tuli kennelliiton alainen virallinen kisalaji vuonna 2014 ja laji on siitä lähtien nostanut koko ajan suosiotaan. Voit tutustua lisää rally-tokoon Rally-tokoyhdistyksen sivuilla. 

 

Rally-kurssit järjestetään Lahen Murren lämpimässä koulutushallissa Hollolassa, Lahden kupeessa. Kesäkaudella myös Lahdessa Joutjärven kentällä (Lahden kurssit merkattu ”Lahti, ulkokurssi”).

 

 

 

RALLY-TOKON TUTUSTUMIS- JA IRTOTUNNIT (1x50min, 25€)    /Leea

 

Pe 14.6. klo 18.00 Tutustumistunti

 

Pe 5.7. klo 18.00 Tutustumistunti

 

Varaa ja osta samantien kolme vapaa valinnaista tutustumis- tai irtotuntia mistä tahansa tarjolla olevasta lajista hintaan 68€. KATSO LISÄÄ valikon kohdasta tutustumis- ja irtotunnit.

 

 

 

RALLY-TOKON ALKEISKURSSI   (5x50min, 105€)    / Leea

 

 

 ALKAVAT KURSSIT:

 

Alk. pe 29.3. klo 18.00   (EI VIIKOLLA 17 (pe26.4.))

 

Alk. la 20.4. klo 14.00 (EI VIIKOLLA 17 (la 27.4.))

 

Alk. ti 14.5. klo 19.00 (LAHTI, ulkokurssi)

 

Alk. 15.6. klo 15.00  (EI VIIKOLLA  25 (la 22.6))

 

Alk. ti 11.6. klo 20.00 (LAHTI, ulkokurssi)

 

Alk. ke 10.7. klo 19.00  (EI VIIKOLLA 31 (ke 31.7))

 

Alk. to 8.8. klo 12.00

 

Alk. to 29.8. klo 20.00

 

Alk. ke 21.9. klo 14.00

 

 

Huom! Jos et ole käynyt missään kursseilla/koulutuksessa, suositellaan ennen lajikurssille osallistumista esimerkiksi Koirakoulu Lahen Murren Perustaitokurssia.

 

 

 

 

 

 

RALLY-TOKON JATKOKURSSI  5×50 min, 105€ /Leea

 

 

 

Alk. to 9.5. klo 17.00 (EI VIIKOLLA 22 (30.5.))

 

Alk. ke 12.6. klo 20.00

 

Alk. ti 23.7. klo 19.00 (LAHTI, ulkokurssi) (EI VIIKOLLA 31 (30.7.))

 

Alk. ke 21.8. klo 17.00

 

Osallistua voit, vaikka olisit alkeiskurssin käynnyt muualla!!

 

 

 

RALLY-TOKON KISAKOULUTUSILTA

 

23.5. KLO 18.15

 

Rally-tokon ALO ja AVO kisaajille ja kisoihin aikoville koulutusilta. Ylituomari Taru Leskinen tulee pitämään koulutusillan kisaamisesta, yleisistä virheistä, sekä halukkaille ratatreenit oman koiran kanssa, josta saa tuomarin yksilölliset vinkit, mikä meni hyvin ja mihin jatkossa treenatessa hyvä kiinnittää huomiota.

 

Koulutusilta sisältää ensiksi tunnin luennon, jonka jälkeen ratatreenit. Illan kesto määräytyy osallistuvien koirakoiden mukaan. Myös kuunteluoppilaat saavat jäädä seuraamaan ratatreenejä. Koirakkopaikkoja max. 10

 

Kuunteluoppilas 20€
Koirakkopaikka 30€

 

 

 

 

RALLY-TOKON VAKIRYHMÄT

 

 

 

Oletko harrastanut rallya aikaisemmin? Tule rally-tokon vakiryhmään (85€/kk). Vakiryhmä takaa säännöllisen viikkovuoron tutussa treeniporukassa. Torstaisin klo 19 ALO-AVO- vakiryhmässä yksi paikka vapaana!

 

 

 

 

 

Kurssi-ilmoittautuminen on sitova, peruuttamattomasta paikasta veloitetaan täysi kurssimaksu. Ethän siis varaa paikkaa, jos olet epävarma pääsetkö osallistumaan!

 

 

 

KIRJOITATHAN ILMOITTAUTUMISEN LISÄTIETOJA KENTÄÄN MILLE KURSSILLE/TUNNILLE OLET ILMOITTAUTUMASSA.

 

 

Ilmoittaudu Kurssille

 Kirjotathan lisätietoja kenttään mille kurssille olet ilmoittautumassa.