
Olen Laura Henriksson, valmistunut vuonna 2017 eläintenhoitajaksi, projektikoiralinjalta. Olen erikoistunut opinnoissani koiriin, niiden hoitoon, hyvinvointiin, kouluttamiseen ja käyttäytymiseen. Pääpainoni opinnoissa oli urheilu-, jalostus- ja työkoirissa, joiden parissa suoritin myös työharjoitteluni. Opintojen aikana koulutin muutamille virkakoirille pohjat työuralle. Olen jatkanut opintojani eläintenkouluttajana ja turvallisuusalalla. Olen käynyt vuosien varrella useita kursseja, koulutuksia ja olen myös suorittanut koulutusohjaaja opintoja ja kasvattajanperuskurssin. Intohimon kohteena on koirien käyttäytyminen ja oppiminen.
Tällä hetkellä kotoa löytyy kolme käyttölinjaista malinoisia ja kolme käyttölinjaista saksanpaimenkoiraa. Näistä harrastuskoirinani on kaksi malinois narttua. Harrastamme aktiivisesti palveluskoiralajeja, tokoa ja vaihtelun virkistämiseksi myös vetourheilua.
Tärkeintä minulle kouluttajana on pyrkiä vaalimaan koirakon välistä saumatonta yhteistyötä, motivaatiota ja tasapainoa, sekä iloa työskennellä yhdessä. Haluan auttaa ihmisiä lukemaan koiraansa, ymmärtämään niiden oppimisesta ja koiran koulutuksesta. Pidän itse koulutukselle hyvänä perustana koiranhyvinvoinnista huolehtimisen lisäksi, motivaatiota, koirakon välistä suhdetta ja kommunikointia. Kouluttajana haluan myös tukea ja kannustaa ohjaajaa oppimaan ja löytämään omien vahvuuksien hyödyntämisen ohjaajan roolissa. Haluan kehittyä kouluttajana myös huomioimaan monenlaiset tavat oppia niin ohjaajan, kuin myös koiran näkökulmasta.
Pidän myös erittäin paljon tottelevaisuuskoulutuksen opettamisesta, teknisten taitojen hiomisesta ja lajikoulutuksesta. Haluankin kannustaa kaikkia harrastamaan koiriensa kanssa rodusta tai lajista riippumatta!