INFO

LUETHAN HUOLELLA!

YLEISTÄ KAIKILLE

Huomaathan, että koiran haltijana asiakas vastaa oman koiransa turvallisuudesta, sekä koiran muille mahdollisesti aiheuttamista esine-, henkilö- ja eläinvahingoista.

Sairasta koiraa ei koskaan tule tuoda koulutushallille. Hallilla käy päivittäin kymmeniä koiria, joten on äärettömän tärkeää jättää mahdollisesta tarttuvasta sairaudesta oireileva koira kotiin. Juoksuisen nartun kanssa osallistuminen ei myöskään ole sallittua. Otathan näissä tapauksissa yhteyttä.

Koulutuspaikkoja koskevat ohjeistukset löydät alempaa.

YLEISTÄ KOULUTUKSIIN TULTAESSA

Mukaasi tarvitset paljon koirallesi mieleisiä makupaloja, sekä koirasi lempilelun! Ensimmäiselle kerralle kannattaa ottaa paria kolmea erilaista makupalaa mukaan, jotta nähdään mistä koira motivoituu eniten. Koiraa ei myöskään kannata ruokkia juuri ennen kurssille tuloa, jotta se on mahdollisimman kiinnostunut tarjoamistasi palkkioista.

Käytäthän myös koirasi tarpeillaan ennen kurssille saapumista. Lisäksi tarvitset koirallesi joko pannan (ei täyskuristava) tai valjaat ja tavallisen (ei kela) taluttimen, sekä iloisen mielen!

Koiran mukana voi kurssille osallistua max. 2 henkilöä.

Koirat pidettävä kytkettyinä aina koulutuksissa (ellei kouluttajan kanssa ole toisin sovittu).

Odotathan ulkona, kunnes teidät kutsutaan sisään! Annathan myös tilaa hallista poistuville koirille.

Koiran tulee myös olla Suomen Kennelliiton mukaisesti rokotettu 12 viikon iästä eteenpäin. Otathan rokotuskortin ensimmäiselle kerralle varmuuden vuoksi mukaan. Teemme pistotarkastuksia.

Kurssin/koulutuksen jälkeen voit halutessasi käydä täyttämässä tyytyväisyyskyselyn. Kyselyyn pääset TÄSTÄ

KURSSIKOHTAISTA INFOA

PENTULEIKKIKOULU / PENTUKURSSI: Pennun omistajille tarjolla Jaana Pohjolan tuottama Pentuopas, jonka pariin pääset TÄSTÄ

NOSEWORK: Jos kurssi sisältää luennon, niin luentokerralle ei koiria mukaan. Nosework koulutuksissa tulethan halliin ensin ilman koiraa, niin sovitaan vuorot. Kurssilla jokainen koira tekee omalla vuorollaan, jolloin muut koirat odottavat autoissa/ ulkona vuoroaan. Kurssi on kuitenkin pienryhmäkurssi, max. 4 koirakkoa, jottein yhtäjaksoista odottamista tulisi kerralla paljon. Nosework koulutukset toteutuu halli 2:ssa.

DOBO: Dobo-tunnille tulisi koiran kynnet leikata, ei kuitenkaan juuri edellisenä päivä. Dobo-pallot ovat kestäviä, mutta hyvin pitkät tai juuri leikatut kynnet voivat kuitenkin aiheuttaa pallon rikkoutumisen. Kurssille on hyvä varata niin koiralleen, kuin itselleenkin vettä. Rennot ja mukavat vaatteet suositeltavia.

HIHNATAITO: Tule ensiksi ilman koiraa. Jätä koira siksi aikaa autoon.

OHITUSTREENI: Tule ensiksi ilman koiraa. Jätä koira siksi aikaa autoon. Harjoitukset toteutetaan kaksi koiraa kerrallaan, jolloin muut odottavat ulkona/autoissa.

REAKTIIVISTEN KURSSI: Tule ensiksi ilman koiraa. Jätä koira siksi aikaa autoon. Harjoituksia tehdään myös paljon kaksi koiraa kerrallaan, jolloin muut odottavat autoissa/ ulkona.

VALLATTOMIEN KURSSI: Tule ensiksi ilman koiraa. Jätä koira siksi aikaa autoon. Harjoituksia tehdään myös paljon kaksi koiraa kerrallaan, jolloin muut odottavat autoissa/ ulkona.

JÄLJESTYS /MAASTOLAJIT: Maastoon sopiva vaatetus, erityisesti hyvät kengät. Jäljestyksessä hyvä olla koiralla valjaat tai vähintään leveä panta. Myös oman liinan voi ottaa mukaan, mutta niitä on lainattavissa myös kouluttajilta. Erityisesti henkilöjäljestyksen alkeisiin mukaan koulutukseen kannattaa varata vahvasti tuoksuvaa superherkkua/makkaraa.

PUUHAPUISTOON TULIJA

Touhuaika on 50 min ja se alkaa tasatunnein. Odotathan ulkona, kunnes teidät kutsutaan sisään. Puuhapuistossa ei ole ohjattua toimintaa, mutta toimistossa on aina joku henkilökuntaamme. Puuhapuiston on tarkoitus olla koiralle mukava kokemus, joten ethän pakota koiraasi mihinkään mihin se ei ole halukas. Jos koirallasi on allergioita: valitettavasti emme pysty jokaisen kävijän jälkeen varmistamaan, ettei puistoon olisi jäänyt edellisten jäljiltä herkkuja. Tiedostathan tämän. Puurtajantie 3, Hollola. Halli 2.

HALLIVUOKRAAJA /OMATOIMITREENAAJA

Vuokraaja on vastuussa omasta, koiransa ja ympäristön turvallisuudesta, sekä käyttämistään välineistä. Tämä koskee myös muita vuokraajan ajalla olevia henkilöitä ja eläimiä. Vuokraaja on velvollinen pitämään avainrasian koodin salassa, eikä hänellä ole oikeutta luovuttaa sitä kolmansille osapuolille. Vuokraaja laittaa käyttämänsä välineet paikalleen ja siivoaa jälkensä, jotta seuraavan on mukava saapua paikalle, sekä sammuttaa valot. Vuokraajan tulee lukita ovi lähtiessään, vaikka seuraava olisi jo ovella tulossa. Vuokrauksen peruutus tulee tehdä viimeistää vuorokautta ennen varattua aikaa. Peruutukset hoituu joko varausjärjestelmän kautta tai sähköpostilla leea@lahenmurre.fi.

Avainrasian toiminta: Rullaa oikeat numerot vaakaviivan kohdalle järjestykseen, paina mustasta pienestä vivusta alaspäin samalla rasian kantta eteenpäin vetäen.

Halli 1. Avainrasian löydät ulko-oven pielestä. Valot sisältä lähimmän hätäuloskäynnin luota oikealta. (heti ovenpieleen tulossa katkaisia)

Halli 2. Avainrasian löydät ulko-oven pielestä. Valot sisältä heti oven pielestä oikealta.

KOULUTUSPAIKAT:

HOLLOLAN HALLI

Koulutushallin osoite on Puurtajantie 3, 15880 Hollola.

Halleja on kaksi. Halli 1 ja halli 2. Koulutuksiin tulijat huudellaan sisään. Odotathan ulkona siihen asti!

Koulutushalleissa on mattopohja, jonka vuoksi emme käytä ulkokenkiä treenatessa, voit ottaa halutessasi mukaan vaikka sisäkengät tai villasukat. Halleissa lämpötila noin 18 astetta.

Aja sisään parkkipaikalle portista, jossa näet Lahen Murren kyltin. Pysäköi autosi hallikiinteistön tulosuunnan päätyyn isolle asfalttiparkkipaikalle.

Huolehdithan, ettei koirasi pissi ovien pieliin ja kiinteistön seinustoille. Koirat voi käyttää tienvarressa tai parkkialueen liepeillä.

Ethän liiku koirasi kanssa vastapäisen rakennuksen piha-alueilla.

LAHDEN KENTTÄ

Koulutuskenttä (koulutuksia vain kesäkaudella) sijaitsee ilmarisentien mäessä Lahdessa Joutjärven kirkon kupeessa. Lähin osoite on ilmarisentie 1, joka on kirkon rakennuksia. Kentän sisääntulo on hieman huomaamaton, siitä saattaa herkästi ajaa ohi.

Pysäköidä voi joko tienlaitaan tai kentän laitaan. Jos olet kovin aikaisessa kentällä, niin odotathan tienlaidassa, jotta edellinen ryhmä on lopettanut. Näin eivät opetuksessa vielä olevat koirat suotta häiriinny.

Otathan myös koiralle vettä ja kupin mukaan. Kentällä ei ole vesipistettä.

Koirien jätökset tulee kerätä kentältä ja sen läheisyydestä. Jos unohdit kakkapussit kotiin, niin voit pyytää kouluttajalta. Kouluttajalta löytyy myös roskaämpäri, johon kakkapussit voi jättää.

Tunnit pidämme myös sadepäivinä, joten säänmukainen pukeutuminen suositeltavaa.

HEINOLAN KENTTÄ

Vanha ravirata, mustanportinkatu

Pysäköi autosi raviradan pysäköinti alueelle. Jos olet kovin aikaisessa kentällä, niin odotathan hieman kauempana, jotta edellinen ryhmä on lopettanut. Näin eivät opetuksessa vielä olevat koirat suotta häiriinny.

Otathan myös koiralle vettä ja kupin mukaan. Kentällä ei ole vesipistettä.

Koirien jätökset tulee kerätä kentältä ja sen läheisyydestä. Jos unohdit kakkapussit kotiin, niin voit pyytää kouluttajalta. Kouluttajalta löytyy myös roskaämpäri, johon kakkapussit voi jättää.

Tunnit pidämme myös sadepäivinä, joten säänmukainen pukeutuminen suositeltavaa.

KÄRKÖLÄN MAASTO

Tohinojantie 291. (Omakotitalon piha)

Koirat tulee pitää aina kytkettynä alueella! (Pihassa esimerkiksi poneja)

Otathan myös koiralle vettä ja kupin mukaan.

Koirien jätökset tulee kerätä pihasta ja maastosta pois. Jos unohdit kakkapussit kotiin, niin voit pyytää kouluttajalta. Kouluttajalta löytyy myös roskaämpäri, johon kakkapussit voi jättää.

HÄMEENKOSKEN MAASTO

Saarentie 220, Hämeenkoski

Autot voi ajaa vanhan maatilan pihaan, jossa valkoinen päärakennus ja punaisia piharakennuksia.

Otathan myös koiralle vettä ja kupin mukaan.

Koirien jätökset tulee kerätä pihasta ja maastosta pois. Jos unohdit kakkapussit kotiin, niin voit pyytää kouluttajalta. Paikalta löytyy roskis, sekä ulkohuussi. Ei juoksevaa vettä.

KOULUTTAJAT:

Kouluttajien yhteystiedot näet täältä https://www.lahenmurre.fi/yhteystiedot/

POISSAOLOKORVAUKSET:

Poissaolokorvaukset sovitaan sähköpostilla leea@lahenmurre.fi

Täältä näet peruutus- ja poissaolokorvauksien ehdot https://www.lahenmurre.fi/maksu-ja-peruutusehdot/