NÄYTTELYTAIDOT -kurssi  3 x 50min, 67€

Näyttelykoiralta vaaditaan tiettyjä taitoja, kuin missä tahansa koiraharrastuksesjalissa, joten niitäkin tulisi opettaa koiralle. Ja kun taidot ovat koiralle tuttuja jo ennen kehään menoa ja kun ne opetetaan koiralle postiivisesti vahvistamalla, on koira kehässä itsevarmempi ja iloisempi esiintyjä. Tämä vähentää myös monille koirille näyttelyjen tuomaa stressiä ja vähäntää pakotteiden, kuten kiinnipitämisen ja paineella ohjaamisen tarvetta. Käsittelytilanteisiinkin voimme opettaa koiralle tukitaitoja. Näyttelytkin voivat olla koiran ja omistajan yhteinen mukava harrastus, kun se rakennetaan oikein.

 

Lahen Murren Näyttelytaidot-kurssi keskittyy taitojen tekniseen kouluttamiseen positiivisesti ja koiralähtöisesti. Koulutuksessa harjoitellaan seisomista, vierellä kulkemista, sekä erityisesti näyttelyihin liittyviä käsittelytilanteita. Tavoitteena iloinen ja rento näyttelykoira. Kun pohjataidot näyttelyihin alkavat olemaan hallussa tai sinulla on enemmän tarvetta”kisatreeneihin”, niin näyttelyn kehätreenit ovat silloin passeli vaihtoehto. Löydät ne alempaa tältä sivulta.

 

Tunnilta omistaja saa työkaluja jatkaa koiran tarvitsemien taitojen kouluttamista kotona.

 

Sopii kaiken ikäisille ja rotuisille koirille. Kurssille otetaan max. 5 koiraa.
Kurssi järjestetään Murren koulutushallissa Hollolassa.

 

ALKAVAT KURSSIT:

 

Alk. su 21.2. klo 13 (EI VIIKOLLA 8) Huom. 2 x 50min, 45€  /Tanya  TÄYNNÄ!
Alk. la 10.4. klo 12 /Tanja

NÄYTTELYN KEHÄTREENIT  1 x 50min, 15€

 

Näyttelyn kehätreeneissä pääset harjoittelemaan kehässä toimimista, häiriönsietoa, tuomarin käsittelyä, sekä myös rauhoittumista odottamiseen. Myös tällä kurssilla asioita opetetaan positiivisesti ja koiralähtöisesti. Treenissä saatte koiran kanssa kokemusta näyttelytilanteesta, sekä eläintenkouluttajan opastuksen näyttelytaitojen kouluttamiseen ilon kautta.
Tunnille otetaan max. 6 koiraa
TULOSSA OLEVAT TUNNIT:
Pe 15.1. klo 17 /Tanya  TÄYNNÄ!
La 30.1. klo 10 /Tanja
Pe 12.2. klo 18 /Tanya  1 paikka vapaana!
Pe 12.3. klo 17 /Tanya
La 27.3. klo 11 /Tanja
La 17.4. klo 13 /Tanja
To 22.4. klo 17 /Tanya

ILMOITTAUTUA VOIT MYÖS VARASIJALLE, MAHDOLLISTEN PERUUTUKSIEN VARALTA.

HUOM! KIRJOITATHAN ILMOITTAUTUMISEN LISÄTIETOKENTTÄÄN, MILLE ALKAVISTA KURSSEISTA/TUNNEISTA  HALUAT ILMOITTAUTUA.

 

Luethan   PERUUTUSEHDOT

Ilmottaudu Kurssille

Kirjoitathan lisätietokenttään, mille alkavista kursseista haluaisit osallistua.